Mitä sinulle kuuluu?
Eläkeasiat ovat tiukassa syynissä. Enää ei päästäkään ”vapaalle” niin herkästi kuin aiemmin 70- ja 80-lukujen sosiaaliturvan monipuolistumisen myötä. Eläkkeellelähtö siirtyy vääjäämättä myöhemmäksi. koska odotettavissa oleva elinaika pitenee hyvinvoinnin myötä. Suuret ikäluokat ovat kuitenkin eläköityneet ja osa heistä nauttii nyt ”kolmannen iän” onnellisuusbuumista. Työt on tehty, osakesalkku on pullea, lapset kasvatettu ja nyt on aikaa itselle ja omalle hyvinvoinnille. Päästään harrastamaan ja matkustelemaan ennen kuin se varsinainen vanhuus ja raihnaus alkaa. Markkinat odottavat kieli pitkällä työllä ansaittujen rahavirtojen liikkumista. Tavara- ja palvelumarkkinat ohjaavat kolmasikäläisiä. - ”Ota vakuutus, josta voit nauttia jo eläessäsi”. - ”Muuta meille ja nauti palveluistamme”.
On kuitenkin erittäin paljon kolmasikäläisiä, joilla on pieni eläke eikä myöskään omaisuutta ole voinut kertyä pahan päivän varalle työaikaisen pienen palkan takia. He, kuten edellinenkin sukupolvi, joutuvat elämään edelleen niukasti eivätkä kykene säästämään eläkkeestään edes hautajaisiaan varten. Nyt ei ehkä enää olekaan onni syntyä Suomessa, siksi uhkaavalta eriarvoisuuden lisääntyminen näyttää. Yhteiskunnan vähempiosaisten olosuhteet näyttävät vääjäämättä menevän huonompaan suuntaan. Yksikin työtön nuori on liikaa, saati kun heitä on kymmeniä tuhansia. Kaiken huipuksi säästetään koulutuksesta; siinä hävitetään suomalainen tietotaito ja osaaminen ja hyvin pian olemme eurooppalaisittain katsottuna alimmassa kastiluokassa. Suomalainen sosiaaliturva ei enää olekaan se vahva taustavaikuttaja, johon olemme vuosikymmenet tukeutuneet. Julkisten palveluiden pitää edelleen olla kaikkien ulottuvilla, lähellä kuntalaisia, lähellä ikäihmisiä eikä niiden olemassoloa tule kyseenalaistaa piiruakaan, olemme sitten kuinka suuren SOTE-aluehallinnon alaisina hyvänsä. Julkiset palvelut eivät saa koskaan väistyä yksityisten, kalliiden palveluiden tieltä.
Elinaika kasvaa ja ikää karttuu enemmän kuin aiemmilla sukupolvilla. Mihin sitten tuon kolmannen iän ja onnellisuusbuumin jälkeen? Sairaalat eivät onneksi enää täyty vanhuksista, vaan koko vanhushuolto on vihdoin uudistumassa. Palveluasumisen ja laitoshoidon osuutta pienennetään ja tukitoimia osoitetaan kotihoitoon eli kotiin annettaville palveluille. Odotettua palvelukasvua kotihoidon sektorilla ei kuitenkaan vielä näy, vaan samalla henkilökuntamäärällä hoidetaan entistä suurempaa määrää palveluntarvitsijoita. Kuntien ja kaupunkien ikäihmisten kotikäyntejä tehdään vauhdilla. Tahti on tappava sekä hoitajalle että hoidettaville. Ihmisenä olemiseen toisen lähellä ei ole aikaa. Näin ei saa olla. Palvelujen pitää olla tasokkaita ja ihmisläheisiä jo nyt eikä kymmenen vuoden päästä! Tämä onkin tyypillistä julkisen palvelun tehottomuutta; katsotaan, kunhan nyt jaksetaan. Mihin tällä päästään? Julkisten palvelujen rinnalle joudutaan sittenkin kilpailuttamaan palveluita yksityisillä, kun omat rahkeet eivät riitä. Onko joku taho erittäin määrätietoisella tavalla vaikuttamassa palvelutarpeiden käyttöön? Pidämmekö kohta itsestäänselvyytenä, että raha ratkaisee kaiken ja sillä saa ostettua myös onnellisuutta?
Jokainen on oman onnensa seppä, sanotaan. Joku sanoo myös itsestäänselvyytenä, että on ihan oma vikasi, jos satut olemaan onneton tai köyhä. Joku selittää, että on ansainnut suuren eläkkeensä kovalla työnteolla. Toinen selittää ansainneensa pienen eläkkeensä myös kovalla työllä. Eriarvoisuutta pidetään tänään itsestäänselvyytenä. Ilmaisen ruoan jonottajien jonot kasvavat. Monen ihmisarvo on lakaistu maton alle, pysyvästi – ja huono-osaisuus kertautuu lapsille. Palveluita saa vain se, jolla on varaa maksaa. Köyhät kuolevat todistetusti vuosia aiemmin kuin vauraammat, joilla on varaa käydä yksityislääkärissä. Näin ei saa eikä voi olla, Suomessa. Asenteissamme pitää tapahtua muutos. Meidän tulee välittää toisistamme. Pitää julkiset palvelut tasokkaina ja kaikkien saatavilla. Kysyä toiselta joskus aidosti Presidentti Niinistön tavoin: ”Mitä sinulle kuuluu?”